Session Salon tarina

Näin Session Salon sai alkunsa

Olen aina arvostanut ihmisten huippuosaamista ja rakastan hyvää palvelua. Nyt ainakin tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi kasvan, sitä enemmän arvostan puhtautta ja aitoutta – niin raaka-aineissa kuin ihmisissäkin.

 

Työskennellessäni isossa kampaamoalan ketjussa en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen kuinka paljon ihmisiltä vaadittiin ja kuinka vähän annettiin työkaluja ja resursseja näiden vaatimusten toteuttamiseksi. Lähtökohta oli aina se, että asiakkaat piti saada penkistä pihalle mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman ison laskun kanssa.

 

Hyvinä esimerkkeinä työkalujen puutteesta ja niiden vaikutuksesta vaatimuksiin olkoon se, että tuotemerkkejä oli myynnissä useita ja tuotemyyntiä vaadittiin paljon. On hankala toimia asiantuntijana, jos osattavana on yli 300 tuotetta – kampaamoissa kuitenkin myydään asiantuntemuksella. Arjessa käytettävissä materiaaleissa aina hinta määräsi sen, mitä käytetään. Halvimmilla materiaaleilla ei ole maailman helpoin tehdä hyvillä mielin töitä ja saada loistavia lopputuloksia. Kiireessä, heikoilla materiaaleilla ja jatkuvan paineen alla on vaikea tarjota parasta palvelua ja lopputulosta, vaikka olisitkin oikeasti kuinka hyvä.

 

Koska rakastan hyvää palvelua, haluan tehdä paljon sen eteen, että hyvän palvelun tarjoajia arvostettaisiin – tapahtui se sitten vaateliikkeessä, ravintolassa, kampaamossa tai autokorjaamossa. On käsittämätöntä, että niin monessa yrityksessä kuvitellaan pelkän hymyn riittävän. Jokaiseen palvelukokemukseen liitty aina ihmiset, ympäristö ja palvelun lopputulos (joillekin absoluuttinen ja joillekin hinta-laatusuhteutettu).
Mieleeni juolahti ajatus, että voisikohan tälle alalle luoda yrityksen, jossa suurin osa asioista olisikin aika lailla päinvastoin kuin on totuttu…

Lisää, lisää – vähemmän on enemmän

Session Salon idea kirkastui ja lopulta liike avattiin Tampereelle vuoden 2016 keväällä. Hyvin perinteisestä poikkeavat toimintamallimme kuulostivat monen korvaan varmalta konkurssilta. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan kuinka tärkeää yrityksille on, että ne ovat kannattavia. Olen kuitenkin lopen kyllästynyt siihen, että kaikessa mietitään pelkkää tuottoa ja samalla valehdellaan asiakaslähtöisyydestä ja loistavasta kulttuurista.
Otimme mallia täysin eri toimialoilta ja liityimme kerhoon, jossa yrityksen arvomaailmassa tärkeimpänä ovat ihmiset – ensin oma henkilöstö ja sitten asiakkaat. ”Viivan alla” jäävä tuotto on siitä vain positiivinen seuraus (valehtelematta varsin toivottu sellainen). Liikkeen perustamisen yhteydessä sovimme myös, että lopettaisimme toiminnan, jos jossain vaiheessa toimintamme keskiössä olisi jokin muu kuin ihmiset.

 

Halusimme tarjota kaikille Session Salonissa toimiville mahdollisimman hyvät puitteet tehdä töitä vuosikymmeniä. Se tarkoittaa mahdollisimman vähän allergisoivia tuotteita, puhdasta sisäilmaa ja tietenkin kannustava ilmapiiri, joka antaa luovuudelle tilaa.

 

Haluamme edelleen korjata ne ongelmat, joita olemme aiemmin nähneet alallamme olevan. Emme haali lisää tuotteita ja palveluita vaan päinvastoin. Keskitymme mielestämme parhaimpiin tuotteisiin ja pidämme palvelumme kapeana, jotta voimme olla kaikessa tekemässämme parhaita.

Ketä itse haluaisin palvella?

Vastaus tähän on maailman helpoin: ihmisiä, joiden kanssa tulen toimeen ja jotka ovat minulle mukavia. Palvelualalla työn merkitys muuttuu aivan erilaiseksi kun saa palvella mukavia asiakkaita. Halusimme panostaa elementteihin, joita itse arvostamme: loistava palvelu, laadukkaat ja puhtaat tuotteet sekä viimeistellyt lopputulokset yhdistettynä viihtyisään ja yksityiskohdilla viimeisteltyyn liiketilaan. Uskomme edelleen, että panostamalla edellä mainittuihin, keräämme asiakkaita, joita on mukava palvella – ja näin on käynytkin.

 

Ihmisille mahdollisimman hyvät puitteet

Ei ole mikään vitsi, että moni kampaajaksi valmistuva ei pysty tekemän työtään koko elämäänsä, vaikka intohimoa riittäisi. Työterveystarkastaja mainitsi juuri, että keskiarvo taitaa olla 8-10 vuotta (johtuen pääosin allergisoitumisesta tuotteille). Perinteiset tuotteet ja jatkuvasti ilmassa leijailevat muotoilutuotteiden pöly eivät ole hyväksi terveydelle. Samasta syystä monet asiakkaat saattavat kokea huonoa oloa kampaamokäynnin aikana.

 

Meillä on käytössä laadukkaat ja laadultaan tasaiset, mutta mahdollisimman ”vähämyrkylliset tuotteet”. Koneellista ilmanvaihtoamme on tehostettu ja meillä on käytössä supertehokkaasti ilmaa puhdistava viherseinä (vastaa tuhansien kasvien puhdistusvoimaa), jonka ansiosta liikkeessämme voi tehdä töitä pitkiä viikkoja ilman päänsärkyä. Työntekijät ja asiakkaamme ovat hyvin vaikuttuneita äärettömän laadukkaasta sisäilmastamme.

 

Olen ollut työpaikoissa, joissa jokapäiväinen suorittaminen on tullut kehityksen esteeksi. Lisäksi olen kuunnellut jatkuvaa valitusta huonoista laitteista ja koen itse uskomatonta tuskaa, jos huomaan työni menevän huonosti huonojen välineiden vuoksi. Sessionissa on selvää, että asiakkaat eivät joudu kärsimään huonosta laadusta väärässä paikassa säästämisen vuoksi. Vaikka alalla täydet päivät on edellytys pärjäämiseen, emme silti halua stylistiemme kokevan päivittäisen tekemisen jarruttavan heidän ammatillista kehitystään. Edellä mainittujen vuoksi valitsemme parhaat työvälineet ja koulutamme itseämme jatkuvasti.

Hyödykkeen sijaan tavoitteena on elämys

En ole missään vaiheessa kieltänyt sitä tosiasiaa, että koko kampaamoala on täysin hyödykkeistynyt. Jos tällä alalla haluaa pärjätä, on pakko tarjota enemmän kuin lopputulos.
Tärkeimpiä oppeja, mitä vuosien varrella on oppinut on se, että asiakkaalla on liikkeessä yllätävän paljon aikaa katsella ympärilleen. Sen vuoksi olemme panostaneet pieniin yksityiskohtiin ja toivomme pystyvämme yllättämään asiakkaat myös niinä hetkinä kuin sekoittelemme värejä alakerrassa. Yksityiskohdilla tarkoitamme esimerkiksi sisustuksellisia ykistyiskohtia ja toisaalta taas laadukkaita juomia kuten cappuccino ja cáfe latte, jotka kuuluvat kaikkiin palveluihin.

 

Pyrimme tuomaan kiireettömyyden tunteen (vaikka jokaisella työllä onkin oikeasti oma aikansa). Emme halua istuttaa ketään väkisin tunteja, mutta varaamme sen verran aikaa, että ehdimme tekemään työmme ilman turhaa sähellystä.

 

Kommunikointi on yleensä se asia, missä asiat menevät pieleen jokaisessa elämän osa-alueessa. Puhumme suoraan ja olemme rehellisiä siinä mikä on mahdollista ja kerromme suoraan, jos haluttu lopputulos vaatii useita käyntikertoja, sillä ylilupaaminen on epäammattimaista ja huonoa palvelua. Emme usko, että kukaan haluaa kuulla vain kauniita sanoja, jos lopputulos on siitä kaukana.

Ympäristö ja eläimet

Ihmiset ovat meille ykkösasia, mutta emme panosta niihin ympäristön ja eläinten kustannuksella. Tälläisenä ”cityhippinä” ekologisuus on ollut tärkeä asia kaikessa toiminnnassa jo muutamia vuosi – en näe sitä niinkään tekopyhänä markkinoinnin kärkenä, vaan ehtona harjoittaa kestävää toimintaa. Käyttämämme tuotteemme ovat Cruelty Free -merkittyjä ja niiden koko elinkaaressa huomioidaan ihmiset, eläimet ja ympäristö. (täältä voit lukea lisää tuotemerkkien panostamisesta ympäristöön ja erityisesti kierrätykseen). Kierrätämme kaiken niin hyvin kuin mahdollista, koska se nyt vaan on fiksua.

 

Toivottavasti pystymme tarjoamaan teille hyviä hetkiä ja tyylikkäitä lopputuloksia.

 

Nähdään Sessionilla!
Sami